Onko kukaan huomannut, että eräitä kohdellaan kuin koiria?

Minna Canthin novelli Lapsenpiika on realistinen teksti vuodelta 1887, joka on lukukokemuksena silmiä avaava. Se kertoo 13-vuotiaan nuoren ja nöyrän piian, Emmin ankarasta ja vaikeasta elämästä hienossa perheessä. Aika jona hän elää, on 1800-lukua. Muita henkilöitä novellissa ovat perheen toinen, Emmiä parempiosaisempi piika Silja, hienosteleva ja itsekäs äiti, sekä lellikkityttö Lilli, jota Emmi hoitaa.

Novellin maailmassa yhteiskuntaluokkien erot rehottavat ja tämä on jopa erittäin hyväksyttävää. Vastakkain ovat herrasväki ja palvelusväki. Tekstissä ihmiset eivät kyseenalaista asioita vaikka maailma on epäoikeudenmukainen. Se kertoo ironiseen sävyyn siitä, miksi "huonommat" ihmiset ovat huonompia. He uskovat tällä olevan aivan luonnollinen selitys; piiat ovat pahoja, koska he ehtivät pitkänä valveillaoloaikanaan tehdä enemmän syntiä kuin herrasväki. Teksti asettuu halvempiosaisten puolelle ja hyvänä pidetään heidän nöyryyttään, kun taas itsekkyyttä vastustaan. Pidän siinä tärkeänä sitä, että se kertoo asiat totuudenmukaisesti.

Novelli on varmasti ollut huomiota ja keskustelua herättävä ja se antaa paljon monenlaisille lukijoille. Lukukokemukseen vaikuttaa varmasti lukijan elämäntilanne.

Teksti ottaa vahvasti kantaa, sen sanoma on selvä: maailma kaipaa suurta muutosta, mutta sitä ennen ihmisten on huomattava sen ongelmat. Jonkinlainen kuilu ihmisluokkien välillä on kuitenkin ikuinen.